Oikomishoitoa suomen kielelle

Helsingin Sanomien kielenhuollosta vastaava toimittaja Ville Eloranta on kirjoittanut mainion oppaan suomen kielen säännöistä ja niihin liittyvistä uskomuksista.

125 myyttiä suomen kielestä (2014) oikoo ja taustoittaa oikeakielisyyteemme iskostuneita (harha)käsityksiä, joista vanhimmat ovat sota-ajoilta.

WP_20151121_003

Kirjan näkökulma on nykyisten kielenhuollon normien mukainen. Yleiskieli ei ole enää tiukasti saneltua, vaan monet säännöt ovat vuosien saatossa väljenneet. Toisaalta yleiskieli sisältää yhä paljon ohjeita, jotka ovat yksiselitteisiä ja ennallaan, vaikka moni luulee niiden muuttuneen.

Myytissä numero 12 Eloranta kumoaa käsityksen, että internet rappeuttaisi kirjallisen perinteen. Kirjallinen ilmaisuhan elää verkossa vahvana ja ihmiset kirjoittavat enemmän kuin koskaan. Rappeutumassa ovat sen sijaan tekstitaidot. Ne sekoavat monilla niin, ettei oivalleta, minkälainen teksti vaatii kirjallista yleiskieltä ja minkälaiseen riittää arkityyli.

Mutta ränsistyykö muukin kuin tyylitaju? Tähän olisi kaivannut tiukempaa kannanottoa. Kun nettikeskustelujen viestinvaihdossa teksti vilisee puhekielisyyksiä eikä  kielen normeista välitetä, kyky kirjoittaa korrektia yleiskieltä hiipuu vuorenvarmasti. Kysykää vaikka kouluista. Jatkuvan somesuomen pulputtaminen tuottaa yleiskieliseen tekstiin enemmän virheitä ja puutteellisuuksia kuin tilanne, ettei chattailtaisi ollenkaan, kuten ennen verkkoaikaa.

Kirja sisältää paljon herkullisia myyttejä, jotka herättävät ”ai noinko” -päätelmiä. Evätä-verbin oikeassa taivuttamisessa Eloranta kehottaa muistelemaan levätä-verbiä ja ottamaan siitä l-kirjaimen pois. Oikea muoto on esimerkiksi ”viranomaiset epäävät hakemuksen”, vaikka moni mielellään näkisi tässä muodon ”eväävät.”

Toinen yleinen verbikömmähdys on sekoittaa koettaa ja koittaa –verbit. Taannoin eräs maakuntalehti otsikoi näkyvästi ”Satamassa koettaa nyt uusi aika.”  Oikea muoto on koittaa, koettaminen on yrittämistä.

Yksittäisten sanojen kohdalla Eloranta esittelee muun muassa tapaukset hetimmiten, sekki ja sokki. Näin ne ovat siis oikein, vaikka ei uskoisi. Sekki ja sokki ovat kirjoitettavissa myös šekki ja šokki. Entä yhdyssanat? Kuten kirjassa todetaan, kaikki yleinen ei välttämättä ole suositusten mukaista. Niinpä monia typerryttää tieto, että liha-makaronilaatikko on oikea kirjoitusmuoto, siis yhdysmerkillä.

125 myyttiä on täynnä edellisen kaltaisia löytöjä, tuttuja ja tuntemattomampia. Taivutuspuolelta tapaa esimerkiksi Thaimaa-ongelman. Oikein on matkustaa Thaimaahan, ei Thaimaaseen, koska emme mene Puuhamaaseen emmekä menneet Ambomaaseenkaan. Thaimaa on yhdyssana, Saimaa ei ole. Ja asiat tehdään oikein, kun ne tehdään viipeellä, ei viiveellä.

Viime mainitun ja monen muun sanan yhteydessä kirjoittaja ennakoi aiheellisesti, että kielilautakunta hyväksyy vielä joskus yleisimmän taivutusmuodon (siis esimerkiksi viiveellä), vaikka se on ”väärä”.

Kirjoittaja on myös etsinyt virheettömänä pidetystä Kielitoimiston sanakirjasta toteamuksen, joka on absurdisti hyvän yleiskielen vastainen. Kyse on yleisimmästä kapulakielen ilmentymästä, toimesta-muodosta. Sanakirja katsoo moitteettomaksi ilmauksen ”yhtiön toimesta nostettu kanne”, koska toimija on muu kuin ihminen. Elorannan tavoin voi ihmetellä, miksi muoto ”yhtiön nostama kanne” ei ole parempi, koska samaa suositellaan ihmistenkin suhteen (esimerkiksi ”päämiehen nostama kanne”, ei  ”päämiehen toimesta nostettu kanne”).     

 

Mainokset