Verkostoitumisen ammattilainen

Elämäkerrat tai muistelmat eivät aina kanna lukukokemuksena kovin pitkälle. Joko henkilössä itsessään ei ole tarpeita kirjaksi tai teos on julkaistu vain parin mielenkiintoisen tapahtuman vuoksi. Joskus kaikki kaatuu tekstiin, jota osaava kustannustoimittaja ei ole saanut muokata mieleisekseen.

Toimittaja-kirjailija Harri Nykäsen Likainen Harri. 20 vuotta Erkon renkinä (2015) on elämäkertojen valtavirrassa piristävän erilainen. Kaksi vuosikymmentä Helsingin Sanomissa  työskennellyt Nykänen avaa siinä aikaansa rikostoimittajana erottamiseensa vuoteen 2002 saakka. Mies toteaa olevansa ”Hesarin” kaikkien aikojen kallein toimittaja. Niin paljon hänen jutuistaan on maksettu korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja. Jo toimittajana Nykänen aloitti dekkarien kirjoittamisen ja nykyisin myös kustantaa niitä.

WP_20151119_003

Likainen Harri kiinnostaa,  koska Nykäsen työskentelymetodi ja ammatillinen eetos olivat täysin poikkeuksellisia. Mies oli tinkimätön 24/7 -toimittaja ja verkostoitumistaidot erikoisia ja tehokkaita. Nykänen tähtäili Robin Hood -kynällään etenkin valtaapitävien huippuja. Kun paljastuksia alkoi kertyä, toimittaja joutui itse median myrskyn silmään ja vaikeaan välikäteen omassa lehdessään.

Jotkut Nykästä kritisoineet sanoivat toimittajan alkaneen toiminnassaan muistuttaa omaa dekkarihahmoaan Raidia. Nykänen osoittaa medioitumisen pelisilmää poseeraamalla kirjansa kannessa samantapaisessa palttoossa kuin Raid. Yhdennäköisyyttä on.

He, joita kiinnostavat suurten talousrikosten tai poliittisten skandaalien taustat, saavat kirjasta haluamansa. Kirja on myös lähteen merkitystä, luottamusta ja tiedonvälittämisen vastuuta painottava puheenvuoro.

Kirjoittaja itse oli huippuluokan verkostoituja, joka duunaritaustasta nousseilla sosiaalisilla taidoilla loi tehokkaan vinkkigallerian. Nykänen ei väheksynyt  suhteita edes rosvoihin tai laitapuolen kulkijoihin. Luottamus oli molemminpuolista ja ihmisiä kohdeltiin ihmisinä. Eräskin sivu kirjassa alkaa kuvaavasti: ”En kuullut tapauksesta ennen kuin tuttu rosvo otti yhteyttä ja kehotti minua selvittämään, oliko pääkaupunkiseudulla tehty isoa…”

Kirja muistuttaa, miten pienen osan esimerkiksi talousrikosjuttu muodostaa työmäärästä, joka ennen tekstiksi muokkaamista tehdään. Ja miten paljon aikaa ja rahaa Helsingin Sanomien kaltainen rikas lehtitalo oli valmis satsaamaan uutisen eteen.

Siis ainakin oli. Miksi skuupit ja yhteiskunnallisesti merkittävät paljastukset tuntuvat viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentyneen radikaalisti lehdessä kuin lehdessä? Mediat suoltavat  samoja liukuhihnauutisia vain hiukan muunneltuina. Digitaalisen ja sosiaalisen median nousu näyttää tasapäistäneen vakavasti otettavan journalismin ja median ansaintakriisi johtaneen siihen, että vähillä resursseilla tehdään vain haaleaa perustyötä. Aika menee nettiuutisten päivittämiseen.

Mielenkiintoinen on Nykäsen päätelmä, että mediaan on syntymässä nuoren polven toimittajien samanmielisten verkosto, jota yhdistää kaikkia miellyttävä klikkausjournalismi ja sosiaalisen median kloonaama arvomaailma. Se näkyy kollektiivisena hymistelynä ja ideologisena harmoniana, joka vaikuttaa aihevalintoihin ja uutisten käsittelytapoihin. ”Koviin” juttuihin tarttujat ovat harvassa.

 

Mainokset